Marsalkka

Eilelun vietettiin veteraanipäivää ja sen kunniaksi sainkin luetuksi Hannu Raittilan kirjan Marsalkka. Tartuin kirjaan suurin odotuksin, sillä takakansi lupaili vauhdikasta lukukokemusta. Samalla myös ajattelin, että saisin mukavan tietopläjäyksen Mannerheimin elämästä.

No lukukokemus ei kuitenkaan ollut niin mielenkiintoinen, kuin olin toivonut. Kirjan puolessa välissä oleva kirjailijan oma kuvaus kirjan syntymisen taustoista avasi hieman kirjaa, mutta siihen saakka kirja oli kyllä aika sekava, eikä juonesta saanut kiinni. Tai ehkä kirja oli minulle vain hieman liian korkealentoista luettavaa.
Kirjassa kertojina olivat Marsalkka itse, Paasonen sekä Martha. Jo tämä teki kirjan sekavaksi, sillä lukijana en oikein päässyt kärryille kerronnasta, jatkuvasti vaihtuvan "kertojan" vuoksi. Koska kerronta oli hieman puisevaa, unohtui luvun edetessä kuka kertojista oli vuorossa ja oli palattava katsomaan se luvun alusta.
Kirjan ideana oli kuitenkin se, että Martha teki haastattelua Marsalkasta elokuvaa varten ja Paasonen teki peitetehtävänään käsikirjoitusta Marsalkan elämästä.
Kirjan kuluessa silloin tällöin välähteli juttuja Marsalkan elämästä, mutta ne jäivät kyllä melko pinnallisiksi ja lyhyiksi. Enemmän kirjassa oli kaikenlaista muuta kerrontaa, joka ei jaksanut minua lukijana juurikaan kiinnostaa.
Paras kuvaus oli kirjan lopussa, jossa Martha kuvaa Marsalkan kuolemaa ja hautajaisseremonioita. Muuten kirja ei minua oikein jaksanut kiinnostaa. Luin sen kuitenkin loppuun, sillä minulla ei ole tapana jättää kirjoja kesken.
Voihan se olla, että latasin hieman liian suuret odotukset aloittaessani kirjan lukemisen, mutta toisaalta takakansi antoi mielestäni odottaa enemmän. Olen kuitekin päättänyt, että tutustun Hannu Raittilan kirjoihin jatkossakin, sillä tapanani ei ole jättää kirjailijaan tutustumista yhden kirjan varaan.
Luin jostain naisten lehdestä Hannu Raittilan hänen vaimonsa haastattelun ja oikeastaan sen perusteella tämän kirjan valitsinkin.
Tietyllä tapaa kirja avasi kuitenkin minulle toisen maailmansodan jälkeistä aikaa aivan uudesta näkökulmasta. Kirja herätti mielenkiintoni tutustua myös muuhun kirjallisuuteen, joka käsittelee tuota aikaa.
Hannu Raittilan Marsalkka ei missään nimessä ollut huono kirja päinvastoin. Kirjasta sain aivan uuden käsityksen Mannerheimin elämästä ja erityisesti hänen viimeisistä ajoistaan.
Viimeaikoina olen paljon pohtinut sota-aikaa ja sodan jälkeistä aikaa. Tässä kirjassa sain jälleen yhden uudenlaisen näkökulman tähän aiheeseen. Eilen muistelimme veteraanipäivän merkeissä tuota aikaa ja jälleen kerran haluan kiittää heitä koko sydämestäni. Heidän ansiostaan saamme elää vapaassa Suomessa. Hannu Raittilan kirjassakin käy hyvin ilmi se, että tilanne voisi myös olla aivan toisenlainen.
Hyvää keväistä viikonloppua kaikille!!!

Tehtävä Jerusalemissa

Kirjahyllyssämme on paljon isoäidiltäni perinnöksi jääneitä kirjoja, joista vielä monta on minulla lukematta. Israeliin ja lähi-itään liittyvät asiat ovat olleet meillä viimeaikoina ajatuksissa ja keskusteluissa. Hyllystä löytyi tämä Lydia ja Derek Princen kirja, joka herätti mielenkiintoni.

Kirja on tarina Tanskalaisesta Lydiasta, joka saa uskoon tultuaan Jumalalta ihmeellisen näyn tai oikeastaan näkyjä. Kun hän kyselee muilta uskovilta näiden näkyjen merkityksestä vastaukset johtavat häntä Pyhän Maan kamaralle. 1920-luvulla ei vielä ollut aavistustakaan Israelin valtion syntymisestä, mutta Pyhä Maa ja sen pääkaupunki ikuinen Jerusalem olivat kuitenkin paikallaan.
Lydia jättää vauraan elämänsä Tanskassa ja hyvän työnsä opettajana ja matkustaa Jerusalemiin vailla minkäänlaista tietoa siitä mikä häntä siellä odottaa. Hän haluaa kuitenkin astua eteenpäin Jumalan hänelle antamassa kutsussa, vaikka se viekin hänet vaikeisiin olosuhteisiin keskelle maailman kaikkien aikojen suurinta kriisipesäkettä.
Lydia saa tehtäväkseen huolehtia juutalaistytöistä, joista heidän perheensä eivät kykene huolehtimaan. Köyhät olot saavat monet juutalaisperheet luopumaan tyttölapsistaan, jotta pystyisivät kasvattamaan edes poikalapset aikuisiksi. Lydia saa näin hoidettavakseen ison lapsilauman, vaikkei hän koskaan omia lapsia saakaan. Myöhemmin hän tekee myös työtä juutalaisnaisten parissa. Hän on todistamassa Jerusalemissa myös hetkeä kun Israelin valtio perustetaan 15.5.1948. Hän sai todistaa sen, kun Vanhan Testamentin profetiat täyttyvät.
Kirja on uskomattoman hieno kertomus siitä, miten Jumala johdattaa ihmistä ihmeellisellä tavalla. Joskus tuon kutsun noudattamisesta maksetaan kallis hinta. Se voi tarkoittaa kaikesta maallisesta hyvästä luopumista ja vaihtaa ne vaatimattomaan elämään ja vaikeisiin olosuhteisiin. Kuitenkin kirjan sanoma kertoo siitä, että noudattaessamme tuota kutsua saamme kaiken moninkertaisesti takaisin. Jäin itse miettimään omaa elämääni ja sitä olisinko valmis luopumaan kaikesta siitä mitä minulla nyt on? Ja olisinko valmis hyppäämään täysin tuntemattomaan tulevaisuuteen? Olisiko luottamukseni Taivaan Isän huolenpitoon riittävän suuri, vai luotanko enemmän omaan itseeni??
Näin pääsiäisen aikaan ajatukset vaeltavat väkisinkin Pyhään Maahan ja tapahtumiin yli 2000 vuotta sitten. Minulle pääsiäinen merkitsee kirjaimellisesti sitä mikä sen sanoma onkin. Kristus on kuollut minun syntieni tähden ja ylösnoussut, jotta minäkin saisin iankaikkisen elämän. Eikä vain minä vaan jokainen joka uskoo tämän sanoman omalle kohdalleen.
Rauhallista ja Siunattua pääsiäisen aikaa kaikille.

Ps. Lydian tarinaa voit käydä lukemassa: http://www.thestoryoflydia.com/
 Lisäksi youtubesta löydät videoita otsikolla Mother in Israel, jotka kertovat Lydian tarinaa

Lapin sodasta Bagdadin kutsuun

Minunkin oli vihdoin tartuttava paljon puhuttuun ja kehuttuun Katja Ketun romaaniin Kätilö. Reaktioni ensimmäisten sivujen jälkeen oli poikkeuksellinen. Olin vähällä jättää kirjan lukemisen sikseen pelkästään sen kammottavan kielen takia. En ole tottunut niin kovaan ja karskiin kieleen enkä varsinkaan lukemaan sellaista.
Onneksi en kuitenkaan jättänyt lukemista kesken, sillä lukukokemus oli kaikenkaikkiaan hyvä. Tarina on koskettava monellakin tapaa eikä vähiten sen vuoksi, että tarinalla on selkeä tosipohja.
Kirja kertoo Suomalaisnaisen ja SS-upseerin rakkaustarinan, joka on kaikkea muuta kuin tavallinen. Tarinassa kohtaavat kaksi täysin erilaista todellisuutta, joissa kuitenkin on paljon yhteistä. Kirja avasi minulle täysin uuden näkökulman sota-aikaan ja sen vaiettuihin tapahtumiin.

Alussa oli hieman vaikea saada kiinni kirjan juonesta, sillä sen tapahtumat liikkuivat kahdessa ajassa ja paikassa. Samoin myös kirja kertoi vuorollaan kahden päähenkilön tarinaa. Pian kuitenkin lukijana pääsin kiinni tarinaan ja sen jälkeen kirja eteni loppuun sujuvasti ja nopeasti.
Kirja kuvaa voimakkaalla tavalla sitä miten liittolaisista tulee yhtäkkiä vihollisia ja kaikki keikahtaa päälaelleen. Silti tunteet eivät muutu vaan rakkaus vahvistuu kaiken inhimillisen ajattelun vastaisesti.
Katsoimme muutamia viikkoja sitten lukuisilla palkinnoilla palkitun elokuvan "tuhkasta noussut", joka kertoi Unkarilaisen gynekologin tarinan siitä mitä hänelle tapahtui toisen maailmansodan aikana kun hän perheineen joutuu Auschwitzin tuhoamisleirille.
Kätilöstä löysin paljon yhtäläisyyksiä tähän tarinaan. En pysty edes kuvittelemaan mitä nämä naiset ovat kokeneet ja tuhannet ja taas tuhannet heidän kanssaan.
Katja Ketun kirja on vaikuttavaa luettavaa eikä todellakaan ole turhaan kehuttu. Monenlaisia tunteita ja ajatuksia heräsi tämän kirjan myötä kyllä mieleen.

Toinen hiljattain lukemani kirja oli täysin erilainen, mutta kuitenkin niin samanlainen. Bagdadin Kutsu on Algerialaisen Yasmina Khadran (salanimi) kirjoittama kirja Nuoresta beduiinista, joka haluaa pyyhkiä pois isänsä ja perheensä kärsimän häväistyksen ja näin palauttaa heidän kunniansa.
Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla Islamilaista kulttuuria ja samalla myös Irakin lähivuosien tapahtumia. Itse en aiemmin ole paljoakaan lukenut lähi-idän alueelle sijoittuvaa kirjallisuutta (israelia lukuunottamatta) ja siksi tämä olikin aivan uusi aluevaltaus minulle. Ja erittäin mielenkiintoinen sellainen.

Kirjassa kuvataan karulla tavalla sitä, miten länsimaat puuttuvat Irakin tilanteeseen. Väkivalta yritetään taltuttaa entistä raaemmalla väkivallalla, jonka seurauksena silmitön viha saa vallan. Tämän jälkeen terrorismin kierrettä ei voi enää mikään pysäyttää ja 11/09 tapahtumat saatetaan pian nähdä pikkupoikien näpertelynä.
Kirjailijan esittelyssä lukee, että kirjailija kutsuu ymmärtämään ja näin todellakin tapahtuu. Kirjan luettuani näen monia asioita aivan uudesta näkökulmasta ja ehkä pystyn hieman jopa ymmärtämään miksi.
Kirjan kuvaus Islamilaisesta kulttuurista on hätkähdyttävä ja monella tapaa koskettava. Länsimaisena ihmisenä minun on vaikeaa ymmärtää monia asioita tuosta kulttuurista. Ja kuitenkin kirjan edetessä huomaan, että ymmärrykseni kasvaa ja samalla myös tunnen syvää myötätuntoa noita tavallisia Irakilaisia ihmisiä kohtaan. He ovat kohdanneet tavattoman vaikeita asioita ensin oman johtajansa ja myöhemmin länsimaisen miehittäjänsä kautta.

Kirjahyllyssä odottaa samaisen kirjailijan kaksi muutakin teosta ja mielenkiinnolla odotan ovatko ne samalla tavalla avartavia, kuin tämä ensimmäinen kirja.

Tänä viikonvaihteena täällä Jyväskylässä on kirjamessut ja huomenna saatan suunnistaa kohti Paviljonkia.
Hyvää viikonloppua kaikille!!!

Karjalan tyttö

Eila Payne on julkaissut viimevuosien aikana mielenkiintoisen kirjasarjan, joka kertoo herätysliikkeemme lähetystyön historiasta. Samalla se on kertomus Katriinan elämästä pikkutytöstä aikuiseksi ja monenlaisista tapahtumista, joita pieneen ihmiselämään mahtuu.

Kirjasarja alkaa kirjalla nimeltään "Karjalan Tyttö". Kirjan alussa eletään aikoja ennen talvisodan alkua. Tiaisen perhe elää tavallisen pientilaperheen elämää karjalassa. Talvisodan päätyttyä he lähtevät evakkoon, mutta palaavat vielä hetkeksi jatkosodan aikana takaisin kotiseudulleen. Katriina, joka on koko kirjasarjan päähenkilö on tuolloin vielä pieni tyttö.

Sodan jälkeen Katriina perheineen asettuu pysyvästi uudelle paikkakunnalle. Karjala on menetetty lopullisesti ja alkaa uusi aikakausi.
Kirjan edetessä Katriina alkaa etsiä omaa paikkaansa Jumalan valtakunnan työssä. Hän kiertää evankelistana ympäri Suomea kertomassa Jeesuksesta. Pikkuhiljaa Katriinan sydämmessä alkaa itää ajatus lähdöstä ulkomaille lähetystyöhön ja hän saa sydämelleen Afrikan.
Monia vaiheita oli kuitenkin edessä ennen kuin ovet Afrikkaan avautuivat. Katriina kävi kotimaassa apuhoitajakoulua ja työskentelyä lähetyskodissa Lontoossa, kunnes ovet Afrikkaan vihdoin avautuvat. Katriina aloittaa lähetystyön kutsumustensa maanosassa ja Keniassa.
Mielenkiintoista on lukea kertomuksia lähetyskentältä, mutta mielenkiintoista on myös lukea siitä miten erilaista elämä tuolloin on lähetyskentällä ollut, sillä tuolloinhan työtä ovat tehneet todellakin lähetystyön pioneerit. Aika on ollut erilainen ja resurssit ja taloudelliset voimavarat hyvin erilaiset kuin tänä päivänä.

Mielenkiintoista on lukea kirjeenvaihtoa Katriinan ja kodin välillä. Tänä päivänä kun haluan olla yhteydessä lähetystyöntekijöihimme ei tarvitse kuin avata tietokone ja voimme kuulla kuulumiset välittömästi. Tuolloin kirjeen perille tuleminen ei ollut edes varmaa ja jos kirje tuli oli se päivätty useita kuukausia aiemmin.

Kirjojen välityksellä oppii myös mielenkiintoisia asioita Afrikkalaisista ihmisistä ja kulttuurista. Luonnon ihmeet ovat myös vahvasti esillä kirjoissa.
Tärkeimpänä nousee kirjoista kuitenkin syvä ihmisyys. Suuren maailman ja valtavan Jumalan edessä me olemme pieniä ihmisiä. Pienet arkipäiväiset asiat täyttävät elämän myös kaukana lähetyskentillä ja samanlaiset ongelmat kohtaavat jokaista.
Kirjasarjan edetessä Katriinan kaipaus alkaa hiljalleen kasvaa. Hän ei haluaisi elää yksin elämäänsä vaan haluaisi puolison rinnalleen. Tämä asia ei osoittaudukaan aivan ongelmattomaksi, sillä tuolloin aika oli hieman toinen kuin tänä päivänä. Katriina tapaa afrikkalaisen miehen, mutta seurakunnan ja lähetyksen johtohahmot eivät hyväksykään tätä ihmissuhdetta. Katriinan on tehtävä valinta...

Jumala johdattaa myöhemmin Katriinan elämään Englantilaisen Insinöörin Rickyn ja he menevät naimisiin. Yhdessä he palaavat Afrikkaan aloittaen työn yhteisen kutsumuksen parissa.
Elämä näyttää karun puolensa heti alkuun kun Katriinan ja Rickyn perheen lisäys haaveet tuntuvat särkyvän kerta toisensa jälkeen. He kuitenkin saavat kolme ihanaa lasta kirjasarjan edetessä.
Välillä perhe palaa Englantiin, mutta Rickyn saadessa pestejä insinöörin työhön Afrikkaan heidän tiensä johtaa Swasimaasta Malawille.
Tämän jälkeen on edessä aika jolloin perheen on elettävä erillään eri mantereilla.
Katriina joutuu ottamaan vastuun perheestä ja hänen terveytensäkin hieman reistailee.
Kirjasarja on avointa ja rehellista tekstiä elämästä. Se kertoo siitä, että uskovien elämä on aivan samanlaista kuin kenen tahansa. Kaikki samat ilot ja surut koetaan eikä vaikeilta elämän vaiheilta vältytä. Olen suurella mielenkiinnolla lukenut tätä kirjasarjaa ja vielä on pari viimeistä osaa luettavana, jotka lupailevat vielä monia uusia elämänvaiheita.

Kirjailijalla itsellään on taustalla lähetystyökemus ja se todellakin näkyy kirjoissa. Uskoisimpa, ettei tällaista voisi kirjoittaakaan muutoin kuin oman kokemuksen kautta. Niin todenmukaisesti kirjailija kuvaa Katriinan tuntoja ja ajatuksia läpi koko kirjasarjan.
Nämä kirjat ovat mielenkiintoista luettavaa mikäli olet kiinnostunut lähetystyön historiasta. Kirjoissa on vahva hengellinen sanoma. Ne kuvaavat myös rehellisesti ja aidosti sitä mitä uskovan elämä on.
Kirjat kuvaavat myös hyvin aikaa, josta ne kertovat. Tänä päivänä saamme kristittyinä pohdittavaksi hyvin erilaisia asioita kuin tuolloin ja joissain kohdin kirjaa huomaan hymyileväni, sillä asiat tuntuvat jopa hieman lapsellisilta.
Aika on muuttunut ja nyt saamme pohdittavaksemme erityyypisiä asioita eivätkä ne millään muotoa ole helpompia. Köyhyys ei ole hävinnyt, ihmiset näkevät edelleen nälkää ja tuloerot köyhien ja rikkaiden välillä kasvavat edelleen. Jään miettimään miksi näin on?? Onko ihminen sittenkään viisastunut yhtään?? Olemmeko me muuttuneet vain entistäkin itsekeskeisimmiksi??? Maailma ympärillämme on kutistunut, mutta näemmekö siltikään muuta kuin itsemme ja omat tarpeemme? Ennen uutiskuvat nälänhädästä Afrikassa sai kyyneleet silmiin, mutta entä nyt...??

Suosittelen näitä kirjoja kaikille, sillä ne kertovat mielenkiintoisen elämäntarinan, jossa varmasti on paljon kirjailijan omaa elämänkertaa. Jos et ole allerginen hengelliselle täyslaidalliselle ota nämä kirjat luvun alle.

Alla oleva teksti on kopioitu "uusi tie" lehden nettisivuilta ja teksti on Sanna Höglundin. Yhtymäkohdat kirjailijan ja hänen kirjoittamiensa kirjojen välillä ovat ilmeiset.
http://www.uusitie.com/fin/etusivu/uusin_lehti/?id=20&selectedNumber=116&selNews=699


Eila Paynen, 73, puheessa vilahtelevat maat ja maanosat. Eipä ihme, nainen on ehtinyt asua viidessä eri maassa ja kahdessa eri maanosassa. Pienikokoisen naisen suomenkieli on sujuvaa ja rikasta. Aksentista voi kuitenkin kuulla, että Karjalan evakkovuosien jälkeen on tullut nähtyä muutakin kuin kotimaan kamaraa.

Evankelista nai insinöörin

Värikästä tarinointia kuunnellessa on suorastaan pakko kysyä, miten vaiherikkaat vuodet etenivät.

- Tapaan sanoa, että  minulla oli pitkä ja ihana nuoruus. Avioiduin vasta 35-vuotiaana, Payne aloittaa hymyillen.

1950 -luvulla hän toimi evankelistana kotimaassa. 1950–60 luvun taitteessa veri veti ulkomaille, Englantiin, opiskelemaan. Sieltä vajaa kolmekymppinen nainen suuntasi Vapaan Ulkolähetyksen kautta lähetiksi Keniaan kuuden vuoden ajaksi. Keniassa Payne tapasi tulevan puolisonsa, englantilaisen insinöörin. Vuonna 1968 vietettiin häitä ja evankelistasta tuli kehitysaputyössä olevan insinöörin rouva.

- Avioitumistani ulkomaalaisen baptistin kanssa ei siihen aikaan pidetty kotimaassa sopivana. Minun katsottiin luopuneen kutsumuksestani, mikä tuntui hurjan kipeältä. Minut hylättiin lähetystyöntekijänä. Jatkoin Afrikassa hengellistä työtä teltantekijänä eli mieheni elätti minut ja lapsemme insinöörin töillään. Asuimme Afrikassa vuoteen 1980 asti; Keniassa, Swazimaassa ja Malawissa, Payne kertoo.

Niukkaa leipää ja hyvää huolenpitoa

Kuumasta Afrikasta perhe muutti Kyprokselle, mutta perheen isä lähti Libyaan hankimaan lisävaroja. Haaveissa oli oman veneyrityksen perustaminen.

Kun perheenisä palasi neljän vuoden jälkeen Kyprokselle, hän investoi kaikki varansa veneyritykseen. Liiketoimet eivät kuitenkaan edenneet kuten perhe toivoi.

- Noina aikoina koin Jumalan pitävän meistä erityisellä tavalla huolta. Rukoilin kovasti koulumaksuasian puolesta. Saimme yksityiseltä koululta puoli vuotta armonaikaa maksaa lasten koulumaksut.  Päivää ennen kuin laskut tuli maksaa saimme yllättävän avustuksen, joka oli tarkoitettu ulkomailla taloudelliseen ahdinkoon joutuneiden brittilasten koulutukseen. Se tuntui ihmeeltä!

Kavalat identtiset kaksoset

Eila Payne arvelee, että puolison Libyan vuosien aikana tapahtui ensimmäinen sydänten erkaneminen avioliitossa.

- Mies oli yksin muslimien keskellä ja monet katkerat ajatukset vaivasivat. Kyproksella koetut vaikeudet olivat raskaita. Veneyrityksen epäonnistumisen jälkeen palasimme kurjassa taloudellisessa tilanteessa Englantiin. Melko pian mieheni rakastui toiseen naiseen ja jätti minut. En voinut uskoa, että minulle tapahtuu jotain tällaista. Odotin viisi vuotta miestäni takaisin kotiin ennen kuin erosimme virallisesti.

Eila Payne sanoo avioeron romuttaneen hänen kristillisen identiteettinsä täysin.

- Olin kolmannen polven helluntailainen. Voi sanoa, että jo äidinmaidossa imin itseeni tietynlaisen uskonnollisuuden hengen. Kuvittelin olevani hengellisesti aina oikeassa. Minulla oli vastaus joka tilanteeseen enkä arvostanut toisten mielipiteitä.

Payne sanoo uskonnollisuuden hengen kietoutuvan tiukasti hengelliseen ylpeyteen.

- Ne ovat kuin identtiset kaksoset. Toinen seuraa toista. Olin sokeutunut hengellisesti, enkä nähnyt omia vikojani.

Huuto tukahtui tyynyyn

Eila Payne kertoo oman hengellisen uudistumisensa ja sisäisen eheytymisensä pyörähtäneen hurjana prosessina käyntiin, kun käsitys omasta täydellisyydestä romuttui.

- Hylkäämisen aiheuttama tuska oli aivan sietämätöntä. Oli päiviä, jolloin vain huusin suoraa huutoa yksin kotona. Minun oli laitettava tyynyn nurkka suuhun, jotta naapurit eivät olisi ihmetelleet, mitä meillä tapahtuu.

Payne sanoo tulleensa yhä uudelleen ja uudelleen Jumalan eteen eron synnyttämän ahdistuksen ja katkeruuden kanssa.

- Itkin siinä kuin pieni lapsi. Olin luullut tehneeni kaiken perhe-elämässämme oikein. Koin, etten ollut ansainnut tällaista kohtaloa. Opettelin yksinäisyydessä ja seurakunnassa jättämään kaikki kipuni Jeesukselle. Olin ymmärtänyt, että siinä itkiessäni hänen haavoitetuista käsistään virtasi minuun parantavaa öljyä.

Yksinhuoltajaäiti koki sisäisen eheytymisen ohella myös vahvasti Jumalan käytännöllistä huolenpitoa.

- Rukoillessani kuulin Jumalan puheen englannin kielellä. Sain selkeitä ajatuksia, sanomia sekä ymmärrystä sydämelleni. Vahva luottamus siihen, että Jumala on minulle ”Provider”, huoltaja ja elättäjä, vahvisti minua. Iloitsin erityisesti siitä, miten paljon hän minua rakastaa.

Kuopasta kipuaminen kesti kauan

Neljäntoista Englannissa vietetyn yksinhuoltajavuoden aikana Eila Payne vapautui hengellisestä ylpeydestään. Helppoa se ei ollut. Payne kuvailee nousseensa ahdistavasta aina oikeassa olemisen kuopasta täynnä tuskaa, nöyryytystä ja etsintää.

- Nykyään voin sanoa eläväni rakkaussuhteessa Jeesuksen kanssa. Ylistän ja palvon häntä, ja koen Jumalan isänäni, en pelkästään Mestarina, jota pelkään ja tottelen.

Sielunhoitotyö seurakunnassa on Paynen sydäntä lähellä. Usein hän törmää siihen, miten ihmiset rypevät menneiden haavoittumisen ja loukkaantumisen suossa eivätkä lähde prosessiin parantuakseen niistä.

- Meillä on valtavat lupaukset Jumalan sanassa, jos vain nöyrrymme vastaanottamaan Jumalalta. Jesajan kirjassa Herra kehottaa katsomaan kuinka hän luo uutta. Meidän ei tarvitse muistella negatiivista menneisyyttämme. Jumala voi parantaa sielumme haavat ja luoda uutta.

Kaikille ihanaa keväistä viikonloppua ja tulevaa viikkoa!!!

 

Minä Katariina

Sain pukinkontista kovasti odottamani uuden Laila Hirvisaaren kirjan Minä Katariina. Kirja kertoo Venäjän keisarinnasta Katariina Suuresta ja hänen elämästään Venäjän hovissa. Yleensä käy niin, että luen Lailan kirjan muutamassa päivässä, mutta tämän kirjan kohdalla kävi hieman toisin.

En oikein tiedä, mutta jostain syystä en syttynyt tästä kirjasta samoin kuin yleensä Hirvisaaren kirjoista. Kirjan päähenkilö Katariina jää minulle hieman etäiseksi, en pääse missään kohden kunnolla kiinni häneen henkilönä. Kirjassa käytetään runsaasti aikaa päähenkilöiden seksiseikkailuille ja sen vuoksi minulle tulee Katariinasta sellainen kuva, että hän on irstas vanha nainen. Ehkä kirjailijan on tarkoituskin antaa hänestä tällainen kuva, mutta minua se ei lainkaan sytyttänyt.
Toki kirjassa on myös monia kauniita kuvauksia ystävyydestä ja aidoista ihmissuhteista sekä ihmiskohtaloista, mutta silti nämäkin upeat asiat jäävät hieman varjoon kun miettii kirjan antamaa kokonaiskuvaa.

Hirvisaarelle on ollut tyypillistä, että kun hän kuvaa rikkaiden ylhäisten elämää, rinnalla kulkee yleensä toinen tarina, joka kertoo aivan tavallisista ihmisistä. Tästä kirjasta puuttui kokonaan tällainen tavallisen elämän kuvaus ja ehkä myös siksi kokonaisuus jää kovasti latteaksi. Vain muutamissa kohdin kuvataan, miten keisarinna tapaa tavallista kansaa, mutta ne jäävät kovin pinnallisiksi ja ne ohitetaan vain muutamilla lauseilla.
Luulen, että taitavana kirjailijana Hirvisaari on juuri näin halunnut kuvata sitä miten kaukana kansasta keisarinna eli ja miten hän oikeastaan eli vain omille haluilleen. Lukijana minä kuitenkin koin, että tämä kirja ei herättänyt juurikaan ajatuksia enkä saanut sellaista lukuelämystä kuin olin odottanut.

Katariina Suuri oli alunperin aatelisen saksalaisperheen tytär. Hänet naitettiin Venäjän kruununperillisen Pietarin kanssa. Tullessaan Venäjälle hän oli vain 15 vuotias. Kirja kuvaa Suurruhtinas Pietarin vastenmieliseksi olennoksi, jolla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta nuorikkoaan kohtaan vaan hän eleli täysin omassa maailmassaan. He eivät koskaan saaneet yhteistä lasta vaan Katariinan kolmella lapsella oli kaikilla eri isät. Keskimmäinen lapsista Anna tytär kuoli pieneneä tuntemattomaan kuumetautiin.

Katariina oli alusta saakka tulilinjalla silloisen keisarinnan Elisabethin kanssa. Vuosien piina hovissa jatkui ja vasta hieman ennen keisarinnan kuolemaa he löytävät sovun. Kirja päättyy siihen kun Katariina tukijoineen kaappaa vallan mielipuoleksi muuttuneelta mieheltään Pietarilta ja astuu keisarinnaksi.

Kirja on kaikesta huolimatta hyvä katsaus Venäjän historiaan. Muistan historian kirjasta maininnan Katariina Suuresta mutta siihempä muistikuvani jäävätkin. Tämän kirjan sivujen kautta sain taas myös aimo annoksen tietoa suuren itänaapurimme menneistä vuosisadoista. Ja voin silti suositella tätä kirjaa kaikille asiasta kiinnostuneille, sillä tylsä tämä kirja ei ole.
Tulevana viikonvaihteena jännitämme jälleen millaista historiaa rakkaalle kotimaallemme kirjoitetaan uuden valtion päämiehen muodossa. Oli voittaja kumpi tahansa saamme maallemme hienon johtajan!!!
Jännittävää viikonvaihdetta kaikille.

Liikuttavien hetkien päivä

Kulunut päivä on ollut täynnä mieltä liikuttaneita hetkiä. Vietimme tänään rakkaan pappani 90-vuotis juhlia. Varsinainen päivä oli jo torstaina, mutta tänään pääsimme kaikki läheisimmät juhlistamaan tätä korkean iän saavuttanutta rintamaveteraania.

Pappamme muutti joulun alla palvelutalon pienryhmäkotiin, joten korkeaan ikään hän pärjäili ihan omassa kodissaan. Mukaan juhliin pääsivät yhtä lukuunottamatta kaikki papan sisarukset. Yksi sisarista asuu kaukana Rovaniemellä saakka, joten hän ei päässyt mukaan. Papan toinen nuorempi veli nukkui pois 80-luvun alkupuolella, mutta muuten tämä rautainen joukko on vielä meidän keskellämme. Varsin liikuttavaa oli nähdä tämän sisaruskatraan kohtaaminen. Eri puolilla Suomea kun useat asuvat ja ikää on jo kertynyt kaikille ei näitä tapaamisia kovin usein tule.

Pappani ehti olla mukana jatkosodassa ja kun häneltä tiedustelin missä päin hän palveli sodan aikana kertoi hän olleensa Äänisellä Palesaaressa sekä myös Syvärillä. Viime vuosina pappa on kertoillut tarinoita rintamalta, mutta kovin usein aiemmin en hänen kuullut niistä kertovan. Ymmärrän tämän varsin hyvin, kun tunnen pappani luonteen. Eihän niitä aikoja varmasti mukava ole muistella, sillä varmasti monia rankkoja asioita siellä on koettu.

Itse kun olen kovasti kiinnostunut historiasta niin etsiskelin tietoja tuosta Palesaaresta, mutta harmikseni en löytänyt tietoa sota-ajalta lainkaan. Luulen kuitenkin, että löydän tietoa, kun alan tarkemmin kaivella ja siirryn tästä sähköisestä maailmasta takaisin kirjojen pariin.

Tänään sain myös kuulla aivan uusia juttuja pappani ja hänen sisarustensa kertomana, että heistä vanhimmat olivat työssä Tikkakoskella tehtaalla sodan aikana, jossa valmistettiin aseita. Tiesin kyllä aiemminkin, että aseita valmistettiin, sillä toinen pappani on ollut niitä kuljettamassa tehtaalta eteenpäin kohti rintamaa. Mutta se, että tuolloin noin 15 kesäiset tytöt olivat myös Suomi-konepistooleja kokoamassa oli minulle uutta ja mielenkiintoista tietoa. Siinä tarinoita kuunnellessani mietin, että kuinkahan moni tämän päivän teini lähtisi töihin asetehtaaseen...
Olipa noita kallion sisällä sijainneita tehdasrakennuksia yritetty Venäläisten toimesta pommittaakin, ja lataamorakennuksen olivat yhden tuhonneetkin.

                         
                         - Kuva kopioitu Wikipediasta otsikolla Tikkakosken Tehtaat-

Myös sotien jälkeen Pappani työllistäjän toimi Tikkakosken tehtaat. Myöhemmin tehtailla valmistettiin mm. Tikka-ompelukoneita sekä kiväärejä. Pappani oli sähkömies ja vielä ennen eläkkeelle jäämistään hän oli tehtaalla porttivahtina. Perheen kanssa he asuivat tehtaan työläisille tarkoitetuissa "parakeissa" Tunnelinmäellä ja myöhemmin sitten aivan omassa kodissa kylän toisella laidalla.
Sivutoimenaan pappani sitten vielä teki puita monille kyläläisille. Hänella oli sirkkeli, jolla lapuja oli helppo tehdä ja moni koti kylällämme lämpeni talvisin pappani tekemillä puilla.

Tämä ihana joukko on ollut rakentamassa tätä maata, jossa minäkin nyt saan asua ja elää hyvinvoinnin keskellä ja heitä tahdon koko sydämestäni kiittää siitä. Heidän työpanoksensa tälle maalle on vertaansa vailla  ja meidän tulee muistaa se joka päivä. He ovat todellakin ansainneet meidän kunnioituksemme ja sen, että heitä kohdellaan heidän arvonsa mukaisesti.

Tämä päivä on siis todellakin liikuttanut mieltäni niin syvästi, että nytkin kyyneleet silmissä tätä tekstiä kirjoitan. Tällaisia päiviä kun elää huomaa miten onnellinen sitä on. Kaikille teille ihanaa viikonvaihdetta.

Tanssiko murhaaja tangoa vainajan kanssa??

Henning Mankellin "tanssinopettajan paluu" Oli lukuelämyksenä sitä perus Mankell-dekkaria. Eli pettyä ei tarvinnut, kun ei muuta odottanutkaan. Kirjan päähenkilö on Wallander-elokuvista tuttu poliisi Stefan Lindman ja kirja sijoittuu hänen elämässään aikaan ennen Wallanderia.

Stefan on poliisina Boråsin pikkukaupungissa, mutta tämän kirjan tapahtumat eivät sijoitu tuohon kaupunkiin vaan  kauas Härjedalenin syrjäiselle paikkakunnalle. Stefan jää sairaslomalle ja saa kuulla, että hänen vanha kollegansa on murhattu. Mies oli muuttannut tuolle paikkakunnalle keskelle metsää eläkkeelle jäätyään ja nyt hänet on murhattu. Stefan lähtee itseään ja sairauden pelkoaan pakoon ja löytää itsensä selvittelemässä kollegansa murhaa yhdessä paikallisen poliisin kanssa.
Omituiseksi murhan tekee se, että lattialla olevat verijäljet näyttävät aivan tangon askelilta. Tutkinnan edetessä vainajan menneisyydestä alkaa paljastua vanhoja ja varsin synkkiä salaisuuksia. Pahinta on kuitenkin huomata, että nuo menneisyyden salaisuudet ulottavat lonkeronsa tähän päivään saakka.

Kirja etenee vakaasti ja varmasti, joskin melko hitaasti kohti loppuratkaisua. Mankellille tyypillinen rosoinen kerronta etenee eleettömästi ja ehkä juuri tämä on se mistä minä hänen kirjoissaan pidän.

Kirja oli siis todellakin hyvä perusdekkari ja nyt minusta alkaa tuntua, siltä, että voisin ottaa Mankellin tuotannosta luettavaksi muutakin kuin dekkareita. Tähän asti olen pitäytynyt vain Wallandereissa. Nyt ne on kuitenkin kaikki luettu eli olisiko aika siirtyä muihin kirjoihin.

Uusi vuosi on alkanut ja olen hieman miettinyt millaista vuotta odotan tästä vuodesta kirjojen osalta ja millaisia tavoitteita asetan itselleni tälle vuodelle?? Jonkun kirjallisuuden klassikon haluaisin lukea, mutta vielä en tiedä mikä se voisi olla. Ja haluaisin tutustua myös mahdollisimman moneen kotimaiseen sekä ulkomaiseen uuteen kirjailijaan. Olisikohan siinä haastetta riittämiin tälle vuodelle.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!!!

Parantava Kosketus

Aikamedia on julkaissut Hannah Alexanderin kirjoja jo useamman vuoden ajan ja Parantava kosketus on niistä neljäs. Hannah Alexander kätkee taakseen lääkäripariskunnan Cheryl ja Mel Hodden, jotka ovat olleet varsin tuotteliaita. Suomeksi on aiemmin julkaistu "Luottamus koetuksella", "Vala sitoo" ja " Hiljainen Avunhuuto", jotka ovat luettavissa omana sarjanaan ja tämä Parantava kosketus aloitti uuden sarjan, jossa on päähenkilönä aiemmasta sarjasta tuttu sairaanhoitaja Lauren McCaffrey.

Ensialkuun hieman vierastin kirjasarjan aloittamista, sillä se jotenkin tuntui liippaavan liian läheltä omaa ammattiani. Kirjat ovat kuitenkin niin mukaansa tempaavia, ettei huomaakaan lukevansa sairaalaromaania. Kirjojen kuvaukset sairaalaelämästä ovat todellisia ja niistä puuttuu turhanpäiväinen romantisoini...:) Vaikka tietenkään romantiikka ei kirjoista puutu vaan päinvastoin se on hienoisena mausteena koko matkan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin pikkukaupunkiin, jonne päähenkilö Lauren saapuu toivoen saavansa uuden alun uralleen ja elämälleen. Samaan aikaan lääkäri Grant Sheldon saapuu kaupunkiin etsimään hänkin jotain uutta, nimittäin uutta ympäristöä äitinsä kuolemaan sureville kaksosilleen sekä itselleen.

Pieni kaupunki ja pienen kaupungin ongelmat, mutta myös positiiviset puolet. Lähes kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat ja kaupungin keskipisteessä eli sairaalassa nuo kaikki asiat saavat ihan omat mittasuhteensa. Lauren ei välty huhumyllyn käynnistymiseltä eikä myös paikallisen seurakunnan pastorikaan, vaan pian on lähtenyt liikkeelle melkoinen arvailujen vyyhti.

Samaan aikaan kaupunki painiskelee kummallisen epidemian kynsissä. Ensin sairaalassa ajatellaan sen olevan vain normaalia ärhäkämpi kausiflunssa, mutta pian saadaan huomata, että kyse on paljon vakavammasta ongelmasta, joka uhkaa ihmishenkiä.

Hannah Alexanderin kirjat ovat mukavaa ja melko kevyttäkin luettavaa. Niissä on voimakas Kristillinen sanoma, mutta siinä ei mennä kuitenkaan liian syvälle vaan romaanin kepeys säilyy mukavasti koko kirjan ajan. Toki kirja on sellaista perus jenkkiläistä tavaraa, mutta silti voin lämpimästi suositella kirjoja sairaalaromaaneiden ystäville.

Hyvää ensimmäistä adventtia ja alkavaa viikkoa kaikille!!!

Luvattoman pitkä tauko

Aika on kulunut ja viimeisin teksti on kesäloman ajalta, joten nyt on kyllä korkea aika kirjoittaa jotain. Syy taukoon on kyllä ollut perusteltu, sillä meillä oli loppukesästä projektina muutto uuteen kotiin. Siinä sitä muutamaksi viikoksi touhua riittää. Sen jälkeen olimme lähes kaksi kuukautta ilman nettiyhteyttä, ennen kuin Sonera sai kytkettyä meille uuden liittymän. Ilman kirjoja en suinkaan tätä aikaa ole ollut vaan monta kirjaa on tullut luettua. Etupäässä kirjat ovat olleet kotimaisia jännäreitä, joista nyt pistän muutaman sanasen.

Tuomas Liukselta on jo ilmestynyt seuraavakin kirja, mutta minä sain vasta hiljattain luettua edellisen opuksen eli Laittomat. Liuksen ensimmäinen kirja Haka oli todella hyvä ja niinpä tartuin tähänkin teokseen suurella innolla, mutta täytyy sanoa, että olin melko pettynyt kirjaan. Takakansi lupaa jännitystä oikein urakalla, mutta puoleen väliin kirjaa päästyäni, ei juuri mitään ole tapahtunut. Vasta kirjan loppupuolella päästään hieman asiaan, mutta jotenkin teos jää latteaksi.
Kirjassa jahdataan salaperäistä entisten KGB-agenttien listaa, jotka ovat saaneet uuden identiteetin. Listan salassa pysymisen takaamiseksi ollaan valmiita tekemään mitä tahansa. Lisäksi juttuun sotkeutuu myös kansainvälistä elinkauppaa, jolloin ihmishenki ei paljon paina.
Tarinasta saisi varsin mukaansa tempaavan trillerin, mutta todellakin kirjan puoleenväliin saakka selvitellään edellisestä kirjasta tutun Marko Pippurisen naisseikkailuja ynnä muita elämän sotkuja hieman liiankin seikkaperäisesti niin, että kirjan varsinainen tarina jää liian pienelle huomiolle. Tai mistäs minä tietysti tiedän oliko kirjailijan tarkoituskin pitää tuon Pohjois-karjajalaisen lököhousun tarinaa päällimmäisenä ja takakannen teksti on vain sivujuonne.
Kaikesta huolimatta en aijo jättää seuraavaa Tuomas Liusta lukematta tämäm pienen pettymyksen vuoksi. Tuomas kirjoittaa letkeää tekstiä ilman turhia koukeroita, joten hänen kirjansa ovat kerronnaltaan varsin mukavaa luettavaa.

Aloitin Jarkko Sipilään tutustumisen hieman väärästä päästä lukemalla hänen uusimman teoksen ensimmäisenä. Kaikki kirjat olivat jo muuttolaatikoissa ja vain tämän löysin yöpöydän laatikosta, joten siihen oli tartuttava. Tämä kirja oli siis ensimmäinen Sipilä, jonka luin, mutta ei taatusti jää viimeiseksi. Komisario Takamäkeen ja hänen tiimiinsä jatkan tutustumista, sillä lähes kaikki kirjat löytyvät kirjahyllystämme.
Katumurha on hyvä perusdekkari, jossa tapahtumat lähtevät etenemään kun moottoripyöräilijä ampuu miehen autoonsa keskellä Helsingin iltapäiväruuhkaa. Tapahtumilla on runsaasti silminnäkijöitä, mutta silti ei saada kiinni yhdestäkään johtolangasta.
Takamäen tiimi lähtee etenemään hiljalleen tilanteen selvittelyssä, mutta asiat saavat uusiä käänteitä, kun todisteita alkaa kertyä ja ne johtavat varsin yllättävälle taholle.
Jarkko Sipilän kerronta on varsin mukavaa luettavaa ja olipa kiva tutustua häneen näin kirjan välityksellä. Tähän asti kun olen tuntenut hänet vain tv:n rikostoimittajana. Ja myös siinä työssä hänen asiaan paneutumisensa näkyy ja samalla tavoin se näkyy myös tässä kirjassa. Hän tietää mistä kirjoittaa.

Ilkka Remeksen uusin on aina alkusyksyn odotetuin kirja meidän perheessä. Emme malta odottaa, että saisimme sen joulupaketissa vaan se on saatava tuoreeltaan heti ilmestymispäivänä.
Eikä tälläkään kertaa Remes tuota pettymystä. Kirja on taattua tavaraa alusta loppuun saakka. Kirjan päähenkilönä on edellisestä kirjasta tuttu Riku Tanner. Riku on saanut potkut Krp:stä ja taistelee oman poikansa tapaamisoikeudesta entisen vaimonsa Katjan kanssa.
Taistelu alkaa saada uusia käänteitä, kun Katjan uuden miehen menneisyydestä alkaa löytyä monelaisia asioita. Riku kiristää tahtia saadakseen poikansa huoltajuuden, mutta ajautuukin tilanteeseen, jossa häntä syytetään Venäläisen viranomaisen murhasta ja poika päätetään lähettää perheineen turvaan Venäjälle.
Samaan aikaan alkaa tapahtua selittämättömiä sabotaaseja, jotka kohdistuvat Venäjän kansalaisiin Suomessa. Tämä johtaa selkkaukseen, jossa Suomen ja Venäjän välit kiristyvät äärimmilleen.

Tarina on jälleen pelottavankin ajankohtainen, sillä vasta kesällä maikkarilla näytettiin dokumentti Venäläisten maakaupoista Suomessa. Remes osuu siis jälleen ajankohtaiseen aiheeseen ja tekee siitä aivan huikean tarinan, jonka edetessä jää miettimään jälleen kerran, että mikähän on faktaa ja mikä fiktiota. Enkä kyllä vieläkään kirjan luettuani ole asiasta aivan varma.
Ilkka Remes on ehdottomasti minun kotimainen suosikkikirjailijani ja jos et vielä ole hänen kirjoihinsa tutustunut niin tee se pian!!

Tällä hetkellä on luvun alla Tanssiopettajan paluu, joka on joulunalusajan myyjäiskiireistä johtuen edennyt hieman hitaanlaisesti, mutta hyvältä kirjalta sekin vaikuttaa.

Joulunalusaika on taas käsillä. Tänään tipahti postista Suuren Suomalaisen kirjakerhon lehti ja sieltäpä löytyi jälleen meidän perheen perinteiset joulukirjat. Jännittävä kahden kirjan kuukaudenkirjapaketti on ehdoton ykköstoive rakkaalle miehelleni ja uusi Laila Hirvisaari löytyy meiltä varmasti kuusen alta. Lehdessä olivat muuten myynnissä edulliseen hintaan kaikki muutkin Finlandia-ehdokkaat.
Lunta oli meilläkin jo hieman mutta tämän päivän sateet veivät sen pois. Toivottavasti saisimme pian pysyvän lumipeitteen pimeyttä karkoittamaan.

Lapin lumisia tunnelmia

Sain hetki sitten luettua Jim Thompsonin kirjan "Lumienkelit". Aloitin kirjan eilen, mutta se oli pakko lukea lähes yhdeltä istumalta, sillä sen verran mukaansta tempaava opus oli.

Aiemmin tänä kesänä Luin Thompsonin esikoisteoksen "Jerusalemin Veri", joka ei vakuuttanut minua. Mutta onneksi tapoihini ei kuulu jättää kirjailijaan tutustumista yhden teoksen varaan, sillä tällä kertaa olisin jäänyt paljosta paitsi, mikäli näin olisin tehnyt. "Lumienkelit" oli tunnelmaltaan ja myös tarinaltaan täysin erilainen kuin "Jerusalemin Veri" ja uskon myös, että tämä kirja oli selvästi enemmän kirjailijaa itseään. Teksti on sujuvaa ja tarina etenee luontevasti ja mukaansa tempaavasti.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kittilään, jossa talvisena yönä juuri ennen joulua löydetään lumihangesta pahoin silvottu tumman naisen ruumis. Tutkinnan johtaja Kari Vaara joutuu punnitsemaan selviääkö pieni poliisiasema tämän kaltaisen rikoksen selvittelystä. Hiljalleen alkaa selvitä, ettei tämä tumma elokuvatähti olekaan elänyt niin siveää elämää kuin hänen uskontonsa puolesta olisi pitänyt. Naisen murhan ympärille alkaa kerääntyä sellainen porukka, että Kari Vaara joutuu miettimään onko hänen suljettava itsensä tutkinnan ulkopuolelle.

Kari on hiljattain mennyt naimisiin Yhdysvaltalaisen Katen kanssa, joka toimii hotellinjohtajana Levillä ja he odottavat esikoistansa. Kaamos aika ja Kittilän tapahtumat saavat kuitenkin nuoren vaimon miettimään, olisiko tässä maailmassa helpompiakin paikkoja elää. Loppujen lopuksi myös Vaara itse alkaa miettiä voisiko elämää todellakin jatkaa puhtaammalta pöydältä, jossain muualla. Hän joutuu rikostutkinnan edetessä kohtaamaan kipeän menneisyytensä ja selvittääkseen rikokset on hänen myös yritettävä päästä paremmin sinuiksi tuon menneisyyden kanssa.

Jim Thompson on Suomessa asuva Amerikkalaiskirjailija ja hän kuvaa kirjassa mielenkiintoisella tavalla sitä, miten monet ulkomaalaiset näkevät meidät Pohjoismaalaiset ja erityisesti Suomalaiset. Uskon, että monelle on ahdistavaa tulla tänne kaamoksen keskelle aivan erilaiseen kulttuuriin ja ympäristöön ja jotenkin uskon, että kirjailija kuvaa tässä kirjassa paljon omia tuntojaan ja kokemuksiaan Suomesta ja Suomalaisista. Joissakin kohdissa jopa säikähdin, ollaanko me todella noin synkkää ja yksinäistä kansaa kuin hän kuvaa...

Lukukokemus oli todellakin hyvä. Jännityksen ystäville taattua laatua eikä ole myöskään liian pitkä kirja. Jos on kesäinen päivä aikaa kirjalle niin tämän kirjan saa tuona päivänä varsin mukavasti luettua.

Kivenhakkaaja

Kesäloma on tähän saakka ollut niin touhukas, että vasta eilen illalla sain loman ensimmäisen kirjan päätökseen. Camilla Läckbergiin tutustuin jo aiemmin kesällä ja nyt oli vuorossa hänen kolmas suomennettu kirjansa "kivenhakkaaja"

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, joista toisen tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun ja toisen tapahtumat tähän päivään. Alun jälkeen tarinoita on helppo seurata rinnakkain.
Fjällbackaa ravistelee pienen tytön kuolemantapaus, jota alkuun pidetään hukkumisena, mutta pian paljastuu, että tyttö on murhattu. Patrik Hedström joukkoineen ryhtyy tutkimaan tätä käsittämätöntä surmaa. Miksi kukaan haluaisi tappaa pienen tytön?? Tutkinnan edetessä alkaa tytön perheestä ja koko pienestä lähitienoosta paljastua mitä merkillisempiä asioita. On naapurusten välisiä riitoja, jotka saavat ajoittain valtavat mittasuhteet. On omituisesti käyttäytyvä naapurin Asperger-poika. Paljastuupa silotellun ulkokuoren alta myös pedofiili-rengas, jonka solu ulottuu aina pienen tytön naapurustoon saakka, voisiko tuossa olla murhan ratkaisu.
Pienen kylän elämä on hetkessä sekaisin eikä kukaan taida enää tietää mihin tai kehen voisi luottaa.
Tutkinnan edetessä tarvitaan myös "sattuman" puuttumista peliin jutun ratkaisussa. Eikä uusilta kuoleman tapauksilta vältytä eikä liioin vanhojen tapausten uudelleen selvittelyltä. Tutkimus liippaa läheltä myös Patrikin omaa perhettä ja hän joutuu hetken miettimään, sitä miten pitää omat tunteensa kurissa.
Camilla rakentaa jälleen erinomaisen tarinan, joka pitää otteessaan viimeiseen saakka. Totuus aukenee pala palalta ja vasta viimeisillä sivuilla selviää, miten nuo kaksi tarinaa nivoutuvat toisiinsa. Pidän todellakin Camilla tavasta kirjoittaa, siinä on jotain karun kaunista. Jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä Ruotsalaiset oikein tämän tekevät...?? Ruotsalaiset Dekkaristit ovat koukuttaneen minut aivan täysin, mutta tässä koukussa on kyllä varsin mukava kiemurrella...:)
Täällä Keski-Suomessa nautitaan tänä viikonloppuna rallitunnelmasta ja kaunis kesäsää hellii rallituristeja ja paikallista väkeä. Ihanaa kesäviikonloppua kaikille!!!

Kesä on täynnä teatteria

Eilen illalla suunnistimme Kuikkaan Ränssin Kievariin katsomaan kesäteatteri esitystä "Nuoruustango". Ränssin Kievarissa on vuodesta toiseen ollut erittäin hyviä esityksiä, eikä tämä vuosi tehnyt suinkaan poikkeusta. Heikki Luoman käsikirjoittama "Nuoruustango" oli todella mukavan letkeä esitys.

Esitystä tähdittämässä oli Maija-Liisa Peuhu alias Ulla Taalasmaa. Muita näyttelijöitä olivat Lauri Laakso, Harri Helin, Ailmari Vehviläinen, Ulla-Maija Naappi ja Aulis Kuusinen. Esityksen säesti Olavi Iivarinen ja ohjauksesta vastasi Jussi Myllymäki.

Nautin esityksestä todella paljon. Se oli mukavasti musiikkipitoinen ja juoni oli mukavasti rakennettu. Ihania Suomalaisia Ikivihreitä sävelmiä, jotka kuuluvat ehdottomasti Suomen kesään. Esitykset jatkuvat 31.7 saakka.

Ränssin Kievari on kaunis paikka pienessä Kuikan kylässä noin 20 km Jyväskylästä. Kannattaa poiketa kesälomareissulla. Ihania majoitusmahdollisuuksia löytyy. Käykää kurkistamassa nettisivut.

Vihdoinkin kesälomalla

Muutaman päivän olen jo saanut nautiskella kesälomasta ja paljon on jo ehditty tekemäänkin. Perjantai-iltana avasin kesäteatterikauden kanavateatterilla Kuusaassa. Siellä nauruhermoja kutitteli iki-ihana Sulo Vilén huoltoasemineen

Hieno oli esitys ja vaikka onkin tuon televisioversion nähnyt kymmeniä kertoja oli se vaan silti mukava kokemus.

Näyttelijät olivat loistavia ja tunnelma hieno. Erityisesti Juhana Vilén jäi mieleeni, sillä hän oli ehkä jopa vielä parempi kuin alkuperäinen.

Eli jos vielä on tämä kesäteatteri katsomatta menkää ihmeessä.




Eilen starttasimme sitten kohti Orimattilaa. Siellä on puolisoni lapsuuden koti. Muutamia vuosia sitten kävimme siellä, mutta kävimme vain hänen isänsä haudalla, mutta tällä kertaa oli tarkoitus etsiä, myös mieheni lapsuuden koti, josta perhe tosin muutti pois jo yli 30 vuotta sitten. Ja pienen etsimisen jälkeen se sitten löytyi.

Ketään tässä talossa ei varmastikaan ole enää vuosikymmeniin asunut, mutta kyllä sen kuulemma vielä tunnisti.
Piha oli tosin metsittynyt ja joki, joka lapsena näytti niin isolta oli nyt lähinnä pieni puro...
Ja talokin oli kuulemma paljon pienempi kuin millaiseksi mieheni sen muisti.
Hellyttävää oli katsella, kun hän kiersi taloa ympäri ja muisteli missä he olivat pikkupoikina leikkineet. Kuivin silmin sitä ei voinut katsella...

Kotimatkalla poikkesimme Heinolan ABC:lle syömään. Ja mitä ihmettä me kirjafriikit sieltä löysimmekään...?? Halpiskirjakauppa Kirjapörssi aivan kuin kutsui meitä ostoksille, emmekä tietenkään voineet tuota kutsua vastustaa. Mieheni löysi kaksi tietokirjaa maailmansodista ja eilinen ilta kuluikin niitä selatessa sekä mieltä liikuttanutta lapsuuden kotia muistellessa. Muutama dekkarikin lähti tietysti matkaamme. Eli jos kesälomareissuilla ajelette Heinolassa tai sen ohi niin poiketkaa ihmeessä kirjaostoksilla. Valikoima on runsas eikä hinnat päätä huimaa. Ihanaa kesäistä sunnuntaita kaikille!!!

Petturin Merkki

Tutustuin Juan Gómez-Juradoon muutamia vuosia sitten lukiessani hänen esikoisteoksensa "kuolinkellot". Kirja oli hyvä vaikkakin siinä oli paljon yhteneväisyyksiä Dan Brownin "enkelit ja demonit" kirjan kanssa. Lisäksi siinä oli runsaasti viitteitä joka sivulla, mikä hankaloitti hieman juonessa kiinni pysymistä. Kiinnostuin kirjailijasta ja innolla tartuin hänen seuraavaan teokseensa "Taivaspaikka", joka puolestaan osoittautui melkomoiseksi pettymykseksi. Kirjassa etsittiin juutalaisten Liiton arkkua ja loppujen lopuksi jäi jäljelle vain kasa ruumiita ja siinä sen kirjan sanoma.

Niinpä tartuinkin tähän uusimpaan kirjaan hieman empien, eikä kirjan takakansikaan lupaillut ihmeellisiä, mutta yllätykseni oli kuitenkin suuri, sillä tämä kirja oli ehdottomasti kirjailijan tähän mennessä paras teos.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat sotien väliseen Saksaan ja kirjassa kuvataan melko mielenkiintoisella tavalla sitä, millaista elämä tuohon aikaan Saksassa oli.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alkaa Natsiliikkeen nousu ja hiljalleen kaikki, jotka ajattelevat toisin raivataan vaivihkaa tieltä pois ja erityisessä vaarassa ovat juutalaista alkuperää olevat ihmiset. Kirjassa sivutaan myös vapaamuurariutta, mutta onneksi vain sivujuonteena, sillä siitä aiheesta on kirjoitettu aivan liikaa viimeaikaisissa kansainvälisissä jännäreissa. Aihe alkaa jo hieman kyllästyttää.

Kirjan päähenkilö on Paul, jonka elämää varjostaa lapsesta saakka epätietoisuus isänsä kohtalosta. Hänelle on kerrottu Isän kuolleen merillä, sillä hän oli merikapteeni. Serkkunsa kuolinvuoteella Paul saa kuitenkin kuulla serkultaan, että hänen isänsä oli kuollut aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Tästä alkaa Paulin taistelu totuuden esille saamiseksi ja tuo totuus on maksaa hänen henkensä moneen kertaan.

Kirjasta ei puutu myöskään rakkaustarinaa ja tämä tarina huipentuu siihen, että Paul pelastaa rakkaansa Alysin natsien keskitysleiriltä. Monta vaihetta edeltää myös tämä tapahtuma eikä kirja onneksi jää vaille melko onnellista loppua.

Kirja on paikoitellen hieman rankkaa luettavaa, sillä niin todelliselta tapahtumat tuntuvat. Lopputeksteissään kirjailija mainitseekin, että on saanut vinkin kirjansa aiheesta eräältä Juan Carlosilta, joka kertoi hänelle tarinan "Petturin Merkistä".

Aiemmin en ole juurikaan lukenut kirjoja natsisaksaan liittyen, sillä aihe on mielestäni todella ahdistava ja kammottava. Tämä kirja ei yhtään lievittänyt tuota tunnetta vaan päinvastoin entistä enemmän ahdistusta aiheuttaa ne kauheudet, joita tuolloin tapahtui. Enkä lakkaa ihmettelemästä sitä, miten jotkut edelleen ihannoivat tuota ajattelutapaa ja sitä miestä, jonka nimeä en edes halua mainita tekstissäni.

Kaikesta huolimatta kirja oli erittäin hyvä. Tarina oli ehjä ja piti lukijan otteessaan. Kirjailija ei ollut tunkenut tarinaan liikaa historiallisia faktoja vaan ainoastaan sen verran kuin juonen kannalta oli oleennaista. Mukava oli huomata miten kirjailijan taidot ovat kehittyneet ja tarina kulki sivuilla kuin itsestään ilman turhia selittelyjä. Fakta ja fiktio kulkivat rinta rinnan niin, että ne saattoi erottaa toisistaan kokonaisuuden lainkaan kärsimättä. Mukava positiivinen lukukokemus rankasta aiheestaan huolimatta.

Saarnaaja

Tänä vuonna olen päättänyt tutustua mahdollisimman moneen uuteen kirjailijaan ja tällä kertaa oli vuorossa Ruotsalainen Camilla Läckberg. Ensimmäisenä otin luvun alle "saarnaajan", sillä kirjailijan esikoisteosta "jääprinsessa" ei kirjahyllystämme löytynyt.

Kirjan päähenkilönä on konstaapeli Patrik Hedström, joka saa tutkittavakseen nuoren naisen murhan, tai oikeammin nuorten naisten murhan. Pikkupoika löytää leikkipaikaltaan naisen ruumiin ja ruumiin alta paljastuu kahden 1979 kadonneen naisen luut. Miten näiden naisten murha liittyy nuoren saksalaistytön murhaan. Pian katoaa paikalliselta leirintäalueelta nuori tyttö ja on selvää, että myös hänen katoamisensta liittyy näiden naisten katoamisiin ja murhiin. Alkaa armoton taistelu aikaa vastaan.

Paikkakunnalla on aikanaan vaikuttanut vapaakirkollinen "saarnaaja" Ephraim Hult, joka kiersi ympäri maata saarnaten ja parantaen sairaita ihmeellisen kyvyn omaavien poikiensa kanssa. Gabriel ja Johannes paransivat sairaita kosketuksensa avulla. Nyt sekä Ephraim että Johannes ovat kuolleet. Johannesta epäiltiin aikoinaan silminnäkijälausunnon perusteella nuorten naisten katoamisesta ja myöhemmin samana vuonna hänet löydettiin oman kotinsa ladosta hirttäytyneenä. Silminnäkijälausunnon antaja oli hänen veljensä Gabriel ja tuosta tapahtumasta alkaen veljesten perheiden välillä oli vallinnut enemmän tai vähemmän sotatila.
Kun poliisit tutkimuksissaan yhä uudelleen ja uudelleen törmäävät Hultin-klaaniin alkaa heidän perhesuhteistaan paljastua yhtä ja toista, joka vaatii selvittelyä nykyajan tekniikan keinoin....

Camilla on erittäin mielenkiintoinen uusi kirjailijatuttavuus ja ihastuin heti hänen tapaansa kirjoittaa. Hän osaa mukavasti yhdistää kirjan varsinaisen tarinan sekä päähenkilöiden elämän yhdeksi kokonaisuudeksi. Kirjassa on tarinan kaameudesta huolimatta varsin mukava tunnelma. Kesäinen turistipaikkakunta ja sen ihmisten arkinen elämä sulautuvat erittäin hyvin tarinaan. Kirjahyllyssä odottaa jo kirjailijan seuraava teos "kivenhakkaaja" enkä millään malttaisi odottaa, että pääsen sen kimppuun. Odotan myös mielenkiinnolla, että pääsen katsomaan kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia. Jälleen kerran tuli todistettu, miten ylivertaisia dekkareiden kirjoittajia ruotsalaiset ovat...:)

Postikorttimurhat

Tämä kirja oli pakko ahmia lähes yhdellä kertaa. Olen aina pitänyt Liza Marklundin kirjoista ja tämä yhteisteos James Pattersonin kanssa oli kyllä melkoisen vauhdikasta luettavaa.

En ole vielä James Pattersonin kirjoihin tutustunut muuten kuin elokuvien välityksellä, mutta uskoisin että pikapuoliin otan luvun alle hänen kirjansa.

Kirjassa jahdataan ympäri Eurooppaa reissaavaa pariskuntaa, joka jättää jälkeensä ruumiita. Surmatut ovat nuoria pariskuntia, jotka ovat lomailemassa tai häämatkallaan ja joutuvat pahaa aavistamatta näiden raakojen murhaajien käsiin. He lähettävät paikalliselle median edustajalle postikortin sekä myöhemmin valokuvan murhapaikalta.
Heidän etukäteinen postikortissa on aina sama vain kaupunki vaihtuu.
Tukholmalainen toimittaja Dessie saa hänelle osoitetun postikortin:
"To be or not to be in Stockholm- we`ll be in touch"
Tästä kortista alkaa Ruotsin poliisin armoton takaa-ajo Euroopan raaimpien sarjamurhaajien kiinni saamiseksi. Mukaan kuvioihin tulee myös NYPD:n rikosetsivä Jakob jolla on poliisin roolin lisäksi myös henkilökohtainen motiivi saada murhaajat kiinni.
Tutkinnan edetessä alkaa paljastua karmaisevia tosiasioita murhaajien motiiveista ja myös heidän taustoistaan alkaa paljastua mitä oudompia asioita.
Pidän Liza Marklundin tavasta kirjoittaa, hän ei kirjoita aivan perinteisiä dekkareita, vaan hänen näkökulmansa on enemmän tai vähemmän journalistinen. Kaikki tähän mennessä lukemani Lizan kirjat ovat olleet todella hyviä ja myös tätä kirjaa voin lämpimästi suositella kaikille Pohjoismaisen jännityksen ystäville. Ja tässä kirjassa kun on hieman myös Jenkki vivahteita voin suositella tätä myös niille jotka pitävät Amerikkalaisesta jännityksestä.

Iloista ja Rentouttavaa yöttömän yön juhlaa kaikille!!!

Kosto

Olin jo pitkään odottanut, että pääsisin katsomaan tämän kovasti kehutun elokuvan ja eilen illalla sain siihen vihdoin mahdollisuuden. Enkä todellakaan joutunut pettymään. Elokuva oli upea kokemus, eikä vähiten sen vuoksi, että yhdessä pääosassa näytteli iki-ihana Mikael Persbrandt.

Elokuvan keskeisinä henkilöinä olivat kuitenkin pojat Elias ja Christian. Eliaksen isä työskentelee lääkärin pakolaisleirillä Afrikassa ja muu perhe asuu Tanskassa. Christian muuttaa isänsä kanssa samalle paikkakunnalle ja tulee Eliaksen kanssa samalle luokalle. Christianin äiti on kuollut syöpään ja Christian syyttää isäänsä äitinsä kuolemasta.
Elias on koulukiusattu ja Christian nousee puolustamaan häntä vastaten kiusaajille samalla mitalla. Eliaksesta ja Christianista tulevat ystävykset ja Christian saa Eliaksen loppujen lopuksi suostumaan tekoon joka on maksaa molempien poikien ja muutamien sivullisten hengen.
Elokuva on puhutteleva ja runsaati ajatuksia herättävä. Elokuvan tunnelma on tummasävyinen ja tapahtumat etenevät verkkaisaan tahtiin. Se asettaa rinnakkain kaksi maailmaa, pakolaisleirin tapahtumat Afrikassa ja pikkukaupungin tapahtumat Tanskassa. Syy on sama ihmisen halu vastata vääryyteen kostolla, seuraukset taas ovat erilaiset. Afrikassa seuraus on tuhansien ja taas tuhansien ihmisten kohtalo, Tanskassa taas yhden pienen pojan taistelu elämän epäoikeudenmukaisuutta vastaan, joka on päättyä viattomien kuolemaan.
Oli virkistävää nähdä rakastamani näyttelijä Mikael täysin erilaisessa roolissa, kuin missä hän useinmiten on. Tässä elokuvassa hän näyttelee tyynen rauhallista lääkäriä ja vain yhdessä kohtauksessa pakolaisleirillä tuo tyyni ulkokuori säröilee hetken aikaa. Useissa kohdin odottaa, että hän vastaa "Gunvald Larssonmaiseen" tapaansa väkivallalla kohtaamaansa vääryyteen, mutta näin ei tapahdu...:) Elokuva on loistava kertomus siitä miten eritavoin me ihmiset kohtaamme itseemme tai toisiimme kohdistuvan vääryyden. Ja se on kertomus siitä millaisia seurauksia valinnoillamme on.
Tätä elokuvaa suosittelen lämpimästi kaikille ja toivotan nautinnollisia elokuvahetkiä!

Jerusalemin veri

Sain juuri luettua Jim Thompsonin esikoisteoksen "Jerusalemin veri" ja nyt kun kirjan tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa niin kirjoitan muutaman rivin. Tämä siksi, että todennäköisesti kirjan tapahtumat unohtuvat valitettavasti melko nopeasti. Tartuin kirjaan suurin odotuksin, sillä Lähi-Idän tapahtumia valottavat kirjat ovat mielestäni mielenkiintoisia.
Kirjan päähenkilönä on Ranskalainen palkkasotilas Leon de Payen, joka työskentelee Jerusalemissa Israelin tiedustelupalvelulle Mossadille tappaen Palestiinalaisia itsemurhapommittajia. Leon on lapsena orvoksi jäänyt ja luostarikoulussa opiskellut, myöhemmin hän on ollut vuosia muukalaislegioonassa palvellen mm. Balkanilla. Kirjan tapahtumien edetessä Leonille alkaa valjeta Kristillisen "La Milice du Christ" suunnitelma "puhdistaa" Jerusalemin Temppelivuoren alue vääräuskoisista eli Juutalaisista ja Muslimeista. Leonin ryhtyessä estämään näitä tapahtumia hänelle alkaa selvitä myös oma roolinsa "La Milice du Christ" järjestössä. Hän huomaa, että koko hänen elämäänsä on johdateltu valmiiksi järjestön toimesta.
Leon haluaa estää Temppelivuoren tuhoutumisen ja tuhansien viattomien ihmisten kuoleman, mutta tämä ei suinkaan osoittaudu helpoksi tehtäväksi. Hänen tielleen nousevat sekä Juutalaiset että Muslimit ja sen lisäksi vielä Kristityiksi itseään kutsuva järjestö.
 Väkisinkin tulee verranneeksi kirjaa viime syksynä lukemaani "Hamasin poika" kirjaan. Vaikka tämä kirja onkin fiktiivinen kertomus ja Hamasin Poika taas omaelämänkerrallinen kirja, on niissä kuitenkin yhteisenä piirteenä Lähi-Idän tapahtumat. Mielenkiintoista oli kuitenkin nähdä se miten eri tavalla me länsimaiset ihmiset näemme Lähi-Idän tilanteen. Länsimaisen ihmisen ajattelutapa näkyy niin selkeästi Thompsonin kirjasta. Vaikka me miten hyvin perehtyisimme Lähi-Idän historiaan ja nykyhetkeen, emme pysty sitä ymmärtämään samalla tavoin kuin ne ihmiset, jotka elävät näiden tapahtumien keskellä.
Jim Thompsonin kirja ei herätä kovinkaan paljoa ajatuksia. Kirjan tapahtumat etenevät vauhdilla, mutta unohtuvat kyllä melkein heti. Kirja on hyvää perusluettavaa ja hetkittäin jännittäväkin, mutta jotain silti jäin kaipaamaan, joka olisi tehnyt kirjasta koskettavamman. Jim Thompson kirjailijana herätti kuitenkin mielenkiintoni ja aivan varmasti pian tartun hänen seuraavaan kirjaansa, joka ainakin takakannen tekstien perusteella vaikutti mielenkiintoiselta...:)
                       

Vallankumouksen vuosisata

Viimeisin lukuprojektini on ollut Judith Pellan ja Michael Phillipsin kirjasarjan "vallankumouksen vuosisata" kirjasarjan kuudes osa. Kun tänään sain sen luetuksi aloitin saman tien jo seitsemännenkin osan. Ajattelin kuitenkin jakaa joitakin ajatuksia tästä erittäin mielenkiintoisesta kirjasarjasta, vaikken vielä päätösosaan olekaan edennyt.

Kirjasarjan tapahtumat alkavat vuodesta 1876 ja tapahtumat sijoittuvat Venäjälle. Mielenkiintoista oli heti alkuun huomata tapa, jolla Amerikkalaiset kirjailijat kuvaavat Venäjän historiaa. Ei voi muuta kuin ihailla heidän historian tuntemustaan ja sitä miten he ovat perehtyneet aiheeseen, josta kirjoittavat.
Heti alkuun huomasin, että kirjassa on jotain tuttua, kirjoittajan tavassa kirjoittaa ja kuvata tapahtumia on jotain samaa kuin Laila Hirvisaaren Sonja-sarjassa. Ei toki ihme, sillä kuvaavathan ne samaa aikakautta, mutta myös paljon muita yhtäläisyyksiä niistä löysin.
Ei siis ihme, että ihastuin tähän kirjasarjaan kovasti, sillä samoin ihastuin aikanaan Sonja-sarjaan, jonka ahmin kirja kirjalta vain muutamassa viikossa.
Venäjän historiassa on jotain erityisen kiehtovaa eikä varmastikaan vähiten siksi, että se on niin olennainen osa myös meidän historiaamme. Yhä uudelleen olen harmitellut sitä, etten jo yläaste ja lukio aikana innostunut näistä kirjoista. Miten paljon helpompaa historian opiskelu olisikaan tuolloin ollut, puhumattakaan siitä miten paljon mielekkäämpää se olisi ollut..:)

Kirjan ensimmäisessä osassa pieni tyttö Anna Burenin lähtee kaukaisesta Katyukin kylästä suureen Pietariin Fedortsenkojen palatsiin keittiöpiiaksi. Työ palatsissa on raskasta ja uuvuttavaa pienelle hennolle tytölle. Kuin ihmeen kaupalla Anna tutustuu Ruhtinatar Katariinaan ja heistä tulee ystävät, myöhemmin Ruhtinatar pyytää Annaa kamarineidikseen. Noista hetkistä alkaa ystävyys, ihmeellinen yli yhteiskuntaluokkien kantava syvä ystävyys.
Anna on saanut kotoaan perinnöksi vahvan uskon Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa. Tuon uskon siemenen hän saa itämään myös Ruhtinattaren sydämessä.
Anna tutustuu myös Katariinan veljeen Ruhtinas Sergeihin ja heidän välilleen kasvaa vielä ystävyyttäkin vahvempi side. Tuo side uhkaa kuitenkin katketa ikuisiksi ajoiksi kun Ruhtinas karkoitetaan Siperiaan työleirille hänen kirjoitettuaan kirjan. Tuossa kirjassa hän uskaltautui arvostelemaan Tsaarin hallintoa eikä sellaisesta rikoksesta selvitty pelkillä nuhteilla. Tuosta hetkestä alkoi myös koko Fedortsenkon perheen surullinen luhistuminen, jonka päätti Ruhtinatar Katarinan traaginen kuolema lapsivuoteeseen.

Anna palaa kotikyläänsä ja ottaa kasvatettavakseen Katarinan tyttären Marianan. Ruhtinas Sergein onnistuu paeta vankileiriltä. Sergei ja Anna elävät lähes kaksi vuosikymmentä onnellisina Annan kotikylässä. He saavat kaksi omaa poikaa ja kasvattavat samalla Marianaa kuin omaa tytärtään.
Marianan isä Kreivi Remizov pakeni vaimonsa kuoleman aiheuttamaa surua ulkomaille ja palaa myöhemmin takaisin ja haluaa Marianan luokseen Pietariin asumaan. Pian myös Anna perheineen muuttaa Pietariin ollakseen lähellä kasvattitytärtään.
Ruhtinas Sergei elättää perheensä Pietarissa opettamalla työläisiä lukemaan. Omalla nimellään hän ei voi esiintyä, jottei paljastuisi karkuriksi. Elämä Pietarissa näyttää sekä karut että kauniit kasvonsa perheelle.
Mariana ei sopeudu ylhäiseen elämäänsä Pietarissa vaan haluaa tehdä elämällään jotain hyödyllistä, hän haluaa lääkäriksi. Opiskelu lääketieteellisessä osoittautuu hänelle kuitenkin kovasti vaativaksi tehtäväksi, etenkin kun monet professorit ovat edelleen sitä mieltä, ettei naisten lainkaan tulisi kouluttautua saati sitten ryhtyä lääkäreiksi.

Mariana päättää ottaa hengähdystauon opinnoissaan ja lähtee Sairaanhoitajaksi rintamalle. Venäjä käy sotaa Japanin kanssa Mantsuriassa ja Mariana määrätään sotasairaalaan piiritettyyn Port Arthuriin. Raskas fyysinen työ ja aina vain kiristyvä saartorengas verottavat hoitajattaren voimia. Piristyksen tuo vanha ystävä Amerikkalainen toimittaja Daniel, joka on määrätty raportoimaan sodan tapahtumista. Daniel ja Mariana olivat aiemmin tutustuneet Pietarissa, missä Daniel myös kirjoitti juttuja. Heidän ystävyytensä päättyi tuolloin hieman ikävissä merkeissä Danielin käytettyä heidän ystävyyttään hyväkseen kirjoittaessa juttua Venäjän Aristokraateista.
Rintamalla tuo ystävyys muuttuu kuitenkin rakkaudeksi, vaikka hetken aikaa synkät varjot peittävätkin taivaan. Mariana loukkaantuu laivalla, joka kuljettaa haavoittuneita Venäläisiä sotilaita kotiin ja samaan aikaan Daniel vangitaan vakoilusta epäiltynä.
Pietarissa Ruhtinasperheen verivihollinen saa vihin Ruhtinas Sergein olinpaikasta ja hänet vangitaan uudelleen. Tsaari kuitenkin armahtaa hänet työläisten ja Marianan myötävaikutuksella ja kotiinpaluujuhlasta muodostuu myös Marianan ja Danielin kihlajaiset.

Verisunnuntai muuttaa kuitenkin koko perheen elämän pysyvästi. Tuon päivän tapahtumat piirtyvät heidän sydämiinsä kuin synkkänä varjona eikä mikään enää ole ennallaan.
Tässä vaiheessa olen tällä hetkellä kirjasarjassa menossa. Kaksi osaa siis on vielä jäljellä. Voi olla, että jatkoa vielä seuraa, mutta Suomennettuna ei vielä ole uusia osia.
Kirjasarja on ollut yksi mielenkiintoisimmista historiallisista kirjasarjoista, joita koskaan olen lukenut. Tapahtumat etenevät niin luontevasti ja mielenkiintoisesti, ettei voi muuta kuin ahmia tekstiä.
Ja on ollut vaikea uskoa sitä, että Amerikkalaiset kirjailijat ovat olleet näin kiinnostuneita Venäjän historiasta. Ja vielä sekin, että he osaavat kirjoittaa niin aidon tuntuisesti aivan kuin olisivat itse kokeneet tuon kaiken.
Judith Pellalta olen aiemminkin lukenut kirjasarjan "Tuulen Taistelukentät", jossa kuvataan toisen maailmansodan tapahtumia. Tässä kirjasarjassa kuitenkin pääosassa ovat Amerikkalaiset ja siksi nyt tämä uusi kirjasarja, jossa näkökulma on aivan erilainen on herättänyt minussa runsaasti ihailua kirjailijoiden asiantuntemusta kohtaan. On varmastikin huomattavasti helpompi kirjoittaa oman maan historiasta, kuin hypätä täysin erilaiseen historiaan ja kirjoittaa siitä tällaisella asiantuntemuksella.

Kirjasarja on Aikamedian kustantama ja luokitellaan siis hengelliseksi romaaniksi. Kirjaa on kuitenkin varsin helppo lukea myös sellaisen, joka ei hengellisistä asioista ole suuremmin kiinnostunut. Kirjoissa ei tuputeta hengellisiä näkemyksiä vaan ne tulevat luontevana osana kirjojen juonta. Tällöin niitä ei välttämättä edes huomaa eivätkä ne millään lailla häiritse kertomuksen etenemistä.
Tämä on mielestäni myös yksi kirjailijan taidonnäyte. Hän osaa nivoa hengellisen sanoman osaksi arkista tarinaa niin, ettei niitä voi erottaa toisistaan. Sillä juuri niinhän sen pitäisi olla myös oikeassa elämässä.

Voin suositella kirjasarjaa lämpimästi niille, jotka ovat kiinnostuneita suuren Itäisen naapurimme lähihistoriasta. Nämä kirjat ovat varsin kattava paketti sitä historiaa, joka on myös osa meidän Suomalaisten historiaa. Kirjan luettuani ymmärrän jälleen hieman paremmin tuon ajan tapahtumia. Eikä ihminen ole juurikaan noista ajoista muuttunut eikä taida olla viisastunutkaan ikävä kyllä. Tämä on surullinen tosiasia kun lukee näiden päivien uutsia meiltä ja maailmalta. Samat asiat hiertävät kansojen ja kansakuntien välejä vielä edelleenkin eikä muutosta tähän taida olla luvassa.

Kasvoton Tuomio

Viimeisimmän kirjan lukeminen eteni hieman hitaasti mutta vihdoin sain Anne Holtin uusimman kirjan kasvoton tuomio luetuksi. Kirjan pääosissa jälleen Inger-Joanne Vik ja hänen miehensä Yngvar Stubo. Mutta myös aiemmista Anne Holtin kirjoista tuttu Hanne Wilhelmsen vilahtaa kirjassa.

 Norjaa ravistelee vuodenvaihteessa 2009 ennen näkemätön henkirikosten aalto. Alkuun näyttää siltä ettei murhilla ole mitään yhteyttä toisiinsa, mutta pian alkaa kuitenkin totuus paljastua. Yngvar Stubo kutsutaan joulunpyhinä Bergeniin tutkimaan tunnetun naispiispan murhaa. Hiljalleen alkaa paljastua henkirikosten sarja, jotka ovat alkaneet jo marraskuun lopulta.
Inger-Johanne on kriminologian tutkimuksissaan syventynyt viharikoksiin. Kun hänen FBI:n profilointikoulutuksen aikainen kurssikaverinsa tulee käymään Norjassa kertoo hän Yhdysvalloissa olevasta viharikosryhmästä. Ryhmän rikokset kohdistuvat homoihin ja lesboihin ja ryhmän tausta on voimakkaasti uskonnollinen.
Kun sitten Norjassa murhattujen ihmisten taustat alkavat selvitä on poliisi visaisen kysymyksen edessä; Mikä viharyhmä Norjassa on valloillaan.
Kun vielä kaiken tämän tutkimuksen keskellä Inger-Johannella on epämiellyttävä tunne siitä että hänen tytärtään Kristianea tarkkaillaan on vuodenvaihde myllerryksiä täynnä. Inger-Johannen tunne osuu oikeaan ja huoli tyttären turvallisuudesta kasvaa.
Anne Holtin uusin on jälleen jännittävää luettavaa. Kerronta poukkoilee aluksi ehkä hieman liikaa ja juoneen kiinni pääseminen kestää ehkä hieman tavallista kauemmin. Kirjailija on laittanut tarinaan ehkä hieman liian paljon henkilöitä ja heidän tarinansa meinaavat aluksi sekoittua keskenään. Loppua kohden kun saa juonesta kiinni alkaa tarina edetä mukavasti ja loppuratkaisut ovat varsin ennalta arvaamattomat. Lukijaa pidetään jännityksessä viimeisille sivuille saakka.
Kirja tarttuu melko ajankohtaiseen aiheeseen, jota on talven ja kevään aikana paljon käsitelty myös meillä kotoisessa Suomessa. Kirja maalaa hieman pelottavankin kuvan siitä mitä voi tapahtua, mikäli jokin uskonnollinen ryhmittymä päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja harjoittaa omaa rodunjalostustaan. Kaiken kaikkiaan kirja oli mukava perusdekkari.

Vain Rakkaus

Hän vaeltaa läpi kaupungin

hän silmin pimein etsii, ei löydä vain

kun ruumiinsa on tulessa

hän kekäleitä kasaa syliinsä

Ja polte, joka sieluansa korventaa

se on vain, vain rakkaus

se on vain, vain rakkaus

Hän kuuntelee vain varjoja

ja nälkänsä hän unelmillaan sammuttaa

jos kaipaus on myrkkyä

hän pimeydestä siihen sukeltaa

Ja polte, joka sieluansa korventaa

se on vain, vain rakkaus

se on vain, vain rakkaus.

Hän tähtiyötä katselee

ja kuulee, näkee kaiken, minkä nähdä voi

kun hiljaisuus on erämaa

se mykän huudon jostain parkaisee

Ja polte, joka sieluansa korventaa

se on vain, vain rakkaus

se on vain vain rakkaus

se on vain, vain rakkaus.

Unissakävelijä

Eilen illalla sain loppuun Anna Janssonin uusimman Maria Wern dekkarin Unissakävelijä. Ja tämä oli ehdottomasti parasta Anna Janssonia, vaikka kaikki hänen aiemmat kirjansa ovat myös olleet hyviä.

"Tervetuloa Helvettiin". Pirulliset sanat menevät perille. Neula lävistää housut ja ihon, painuu syvälle, raapii reisiluuta.
Kirjan tumma sävy vie mukanaan heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien ja pitää otteessaan viimeiseen pisteeseen saakka.
Visbyn kaupunkia piinaa mustakaapuinen murhamies, joka herättää henkiin vanhan uskomuksen hääyönään hukkuneen morsiammen ilmestymisestä hakemaan miehensä uuden rakastetun mukanaan syvyyksiin.
Ensin löytyy murhattuna nuori sairaanhoitaja kasvitieteellisestä puutarhasta. Hänet on puettu morsiammeksi ja kimppu kieloja "morsiuskimppuna".
Pian tehdään myös toinen murha ja kukaan Visbyssä ei tunne enää olevansa turvassa.

Marian ja Per Arvidssonin suhde saa myös kirjan aikana uuden käänteen. Ampumisesta fyysisesti täysin toipunut Per ei saa otetta elämästään ja ajautuu näin aina vaan kauemmas. Marian tunteet muuttuvat ja hän joutuu pohtimaan sitä, mihin suuntaa omaa elämäänsä, sillä hänestä ollaan kiinnostuneita myös toisaalla...
Kirjan kuluessa Maria joutuu myös pohtimaan omaa fyysistä terveyttään ja tämä aiheuttaa hänelle unettomia öitä.
Anna Jansson onnistuu jälleen kerran luomaan tunnelmaltaan upean jännärin. En voi olla vertaamatta Annan ja Marin kirjoja, sillä niiden tapahtumat sijoittuvat samoihin maisemiin. Marin kirjojen tunnelma syntyy hienosta luonnon kuvauksesta, mutta Annan kirjat taas luotaavat ihmismielen syvyyksiä. Tunnelma on molempien kirjoissa yhtä hieno, mutta eri tavalla. Nautin näiden kahden loistavan kirjailijan mahtavista kirjoista.

Mikä kumma siinä onkaan, että dekkarit koukuttavat yhä uudestaan ja uudestaan. Jos haluan todellakin rentoutua ja irrottautua arjen kuvioista nappaan hyllystä dekkarin ja se on siinä. Muuta ei tarvita ja pako todellisuudesta on taattu.
Uusi kirja on jo meneillään ja samaa linjaa jatketaan edelleen, mutta siirrytään vuonojen maisemiin....
Jännityksen täyteista sunnuntai-iltaa kaikille!!!

Kevään kalpeudessa

Tätä olin odottanut, sain vihdoin käteeni Mari Jungstedtin uuden dekkarin Kevään Kalpeudessa. Intia-eepoksen jälkeen tämä tuntui lähes kevyeltä luettavalta vaikkakin synkkien ja kipeiden asioiden parissa kirjan sivuilla liikutaankin.

Kevään kalpeudessa jatkaa suosittua Gotlannin Visbyhyn sijoittuvaa kirjasarjaa. Päähenkilönä kirjasarjassa on rikospoliisi Anders Knutas, mutta tärkeäksi henkilöksi tässä kirjassa muodostuu myös Anderssin työpari Karin, jonka elämästä paljastui jo edellisessä kirjassa synkkä salaisuus, mutta tässä kirjassa aihetta jatketaan vielä hieman syvemmälle.

Viktor Ålgard on Visbyn kaupungin silmäätekevä ja hänen murhansa puhuttaa koko kaupunkia. Samaan aikaan puhuttaa kaupunkilaisia myös nuoren pojan kuolemaan johtanut pahoinpitely. Näiden tapahtumien mahdollista yhteyttä poliisi lähtee tutkimaan, mutta tutkinnan edetessä alkaa paljastua vielä paljon synkempi totuus, jonka juuret ovat vuosikymmenten takana.

Kirjan edetessä Anders joutuu pohtimaan rooliaan isänä ja miten hän siinä on onnistunut. Myös poliisin työhön liittyvää vakavaa virkavirhettä hän joutuu miettimään usealta kannalta ja päätökset tämän asian suhteen eivät todellakaan ole helppoja.

Myös toimittaja Johan Bergin elämänkäänteitä päästään tässä kirjassa seuraamaan taas muutama askel eteenpäin. Johan on avioitunut Emmansa kanssa ja perhe-elämä näyttää sujuvan varsin mutkattomasti....ainakin Johanin itsensä mielestä. Emma sen sijaan joutuu pohtimaan mitä elämä hänelle on antamassa. Eikä dramatiikkaa puutu tämän perheen elämästä, kun päästään kirjan ratkaisun hetkiin....

Mari Jungstedt kirjoittaa jälleen loistavan jatko-osan upealle kirjasarjalleen. Marin omintakeinen tapa sekoittaa mennyttä ja tätä hetkeä sekä kirjan henkilöiden ajatusten kulkua kirjan varsinaiseen tarinaan, on mielestäni todella loistava. Kirjan juoni ja sen sujuvuus eivät lainkaan kärsi tällaisesta tavasta kirjoittaa.
Mari on myös kirjoillaan saanut minut kiinnostumaan Gotlannista matkailukohteena, eli voi olla, että sinne joskus suunnistan.

Suosittelen jälleen tätä kirjaa niille jotka pitävät Ruotsalaisista dekkareista. Ja Marin kirjoista on myös hyvä aloittaa tutustuminen, mikäli et aiemmin ole Ruotsalaisia jännäreitä lukenut. Voin luvata, ettet tule pettymään.
Jännityksen täyteistä keväistä viikonloppua kaikille.

Kevättä ilmassa

Pitkän tauon jälkeen on aika raapustella jotain tännekin. Viimeisin kirja on ollut hieman pitkissä kantimissa, eikä vähiten siksi, että siinä oli melkoinen lukeminen. Yli tuhat sivua tarinaa, johon täytyi keskittää kaikki ajatukset, jotta pysyy juonessa mukana. Lukukokemus oli kuitenkin vaikuttava ja ajatuksia herättävä.

Shantaram on elämänkerta-romaani, jossa päähenkilö on Australialainen vankikarkuri, joka pakenee menneisyyttään Intian Bombayhin. Bombayn suurkaupunkin tunnelma imaisee hänet mukaansa ja hänestä tulee vuosien kuluessa lähes aito Bombaylainen. Hän asuu slummissa, johon hän perustaa slummiklinikan. Hänet vangitaan ja hän viettää kuukausia Intian pahamaineisessa vankilassa, josta hänet pelastaa mafiakeisari.Kiitollisuudesta hän pestautuu mafian palvelukseen ja sitä kautta aina Afganistaniin saakka. Palatessaan Afganistanin sotatantereelta hän asettuu takaisin Bombayhin. Kirjan tekijä on kirjoittanut tämän kirjan vankilassa, jonne hän myöhemmin joutui uudelleen.
Myöskään rakkaustarinaa ei kirjasta puutu, vaikkakin tuo tarina osoittautuu myöhemmin varsin petolliseksi ja myös vaaralliseksi.
Kirjaa ei ole turhaan tituleerattu Intia-eepokseksi. Sen mielenkiintoisin vivahde onkin juuri se miten se tutustuttaa lukijansa Intian kulttuuriin ja intialaisiin ihmisiin. En itse ole käynyt Intiassa, mutta tämä kirja herätti ehdottomasti mielenkiintoni tuota kaukaista maata kohtaan.

Kirjan kuvaus slummi-elämästä on myös todella mielenkiintoinen. Se ei kuvaa slummia kurjaksi ja saastaiseksi asumuskasaksi vaan paikaksi, joka on kymmenien tuhansien ihmisten koti. Ihmiset elävät siellä samanlaista elämää, kuin me täällä kerrostaloissamme. He rakastavat, synnyttävät, kuolevat ja juhlivat aivan kuten mekin.

Kirja on lukukokemuksena mielenkiintoinen. Ehkä ajoittain hieman mieltä vaivaa kirjoittajan tapa kirjoittaa. Kirja joka on ikään kuin omaelämänkerta ja silti minulle jää olo että hän kirjoittaa jonkun toisen elämästä. Ajatusten, tuntojen ja kokemusten kuvaukset jäävät ajoittain hieman "viileiksi" eli niistä puuttuu se oikea tunne. Tulin kuitenkin siihen päätelmään, ettei kirjoittaja ehkä paremmin kykene kuvaamaan tunteitaan ja ajatuksiaan. Hän on ammattirikollinen, narkomaani ja vankikarkuri, olisiko mahdollista, että tällaisen ihmisen tunnemaailma onkin hieman erilainen kuin minun.

Lämpimästi suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka haluavat hieman erilaisen lukukokemuksen. Ja toivotan ihanaa keväistä viikonloppua kaikille!